perjantai, 2. maaliskuu 2012

3. Kasvukipuja ja kauneusihanteita


Pahoittelen jos jouduitte odottamaan, mutta vaikka peli-intoni olisi huipussaan, ei aikataulu anna myöten elaamiselle. Mutta nyt, olen palannut Jyväshyvä-keksien ja teen voimalla! Buahahaa!



Ai että kun tuo meidän Austin on sitten söppänä <3 Oikea namiskuukkeli <3 Ja innokas Jokke hoiti Austinia kaikesta huolimatta, varsinkin nyt, kun pottailua saattoi opetella eikä Austinin pöksyistä vahingossakaan löytynyt mitään haisevia yllätyksiä..


Austin <3 Tuosta tulee kyllä herrrrkullisimman näköinen teini ikinä!


Ja joku pikku söpöliini se ilmoitteli tulostaan paisuttamalla Summerin mahaa. Kuulitko Austin, sinusta tulee isoveli jollein pikkuprinssille tai prinsessalle!


Ja Austinia opetettiin pottailemaan ahkerasti. Poika olikin nopea oppimaan, eikä vaippojen vaihtelua tarvinnut suorittaa.


Ja vielä vatsan pömpsähtämisen jälkeenkin Summerilla oli aamupahoinvointia. Hmm, ei nyt kyllä hyvältä näytä, jos ei muuta niin pönttö kärsii!


Ja Summerista kuoriutui myös oikea yösyöppö raskauden myötä, ja ruokaa meni niin paljon että jääkapista oli jäljellä enää vain valo, ja ruokaa oli ostettava lisää. Onneksi ähetti toi ruuan nopeasti eikä Summerin tarvinnut nälkiintyä.


Aamulla oli pakko kutsua tämä kurttunaama lapsenlihottaja käymään, sillä Jokke oli töissä, ja Summer oli raskauden takia niin väsynyt että tarvitsi apua.


Että tuo Austin sitten tykkää tuosta lehmäpehmosta <3


Yäk Jokke! Tuossahan on vielä täysin koskematon ruoka-annoskin vieressä! Sinä ohennat otsonikerrosta senkin sika!!


Onneksi Jokke ryhdistäytyi ja pääsi kylvettämään Austinia ensimmäistä kertaa. Austin selvästi nautti kylpemisestä :)


Ja massu se pyöristyi pyöristymistään..


Ja potan putsaus on aina yhtä tuskaa jopa perhetavoitteiselle Summerille..


Ja Jokke joutui voimakkaan rotevana miehenä raivaamaan pihan järkevään kuntoon, kun joku valkoturkkinen huligaani oli käynyt sotkemassa heidän upeaa *kröhöm* pihanurmea.


Jokke alkoi jo tottua tuttipullojen kantamiseen ympäriinsä heidän talossaan. No, onneksi Austin kasvaa pian kouluikäiseksi. Ainiin, teillähän on vielä seuraava pakettikin tulossa. Koeta kestää, Jokke!


Vaikka mitä kestämistä Austinissa ainakaan on, noin söppänä pikku namuhuuli sinisilmä <3


Ja Jokke pääsi taas ansaitsemaan lisää simeleoneja perheelle.


Austin tykkäsi kovasti halailla äitinsä kanssa, ja olikin aikalailla äidin poika, sillä pojuhan muistuttikin kovasti äitiään.


Ja lopultakin, Austin oppi kuinka käyttää pottaa omin päin! Huh, ainakin vanhempien maailmassa on nyt rauha.


Nonni! Heti ku saa yhden kuopan täytettyä niin heti on joku nassunpossu kaivamassa uutta! +&*#**%€*!!


Jopa vanhemmat saivat vielä nauttia lihavoileivistään ennen seuraavan nyytin saapumista. Ruokapöydässä käytiin muunmuassa kiivasta keskustelua leppäkertuista.


No siinä se meidän linssilude pottailija on <3 Olen tavallaan ylpeä Austinista, vaikka en tavallaan itse opettanut häntä potalle, mutta olinhan minä sentään osa prosessia!


Ja illalla, juuri ennen nukkumaanmenoa Summer alkoi tuntea kiivasta supistelua mahassaan. Nyt se syntyy! Ja Jokke, nyt et nuku!


Ja pian Summerin käsivarsilla makasi suloinen pikku tyttönen, isänsä hiuksilla, ja äitinsä silmillä ja iholla varustettuna.


Tosin synnytys ei loppunut siihen, vaan Summer pyöräytti maailmaan vielä toisen samanlaisen käärön, tosin vain pojan.


Pikkuisille hankittiin sopivat kehdot ja heille annettiin nimet. Tyttö sai nimekseen Britney ja poika nimekseen Charlie. Ja kyllä, Britney tulee Britney Spearsista, ja poika "Kaikenkarvaisesta Charliesta" (Ja Austin on Austin Powersista..) Yritän antaa lapsille nimet aakkosjärjestyksessä, jos vain muistan..


Ja perhettä auttamaan täytyi hetkeksi palkata tämä vanha hovimestari, sillä Summerilla oli todella kiire, ja kolmen lapsen kanssa palloileminen oli Joken hermoille liikaa. (Että olikin vaikea saada tuo ukko sitten lähtemään, kun se oli koko ajan menossa johonkin..)


Ja kuinka ollakkaan, oli Austinin synttäreiden vuoro! Millainenkohan söpöliini hänestä kuoriutuu?


Ihana pikku liilatukkainen pusuhuuli <3 Pienellä muodonmuutoksella hänestä saatiin tämännäköinen ihana pikku hurmuri:


<3


Ja Austinin huoneesta muokattiin tällainen koppi. Tuolla meidän pikku hurmurin on hyvä kasvaa päätähuimaavaksi teiniksi ;P


Ja toki romantiikkaakin löytyi Joken ja Summerin suhteesta, vaikka lapsiakin oli kertynyt. Ja nyt kun Austin oli lapsi, ei heillä ollut niin kova kiire heilua tuttipullojen kanssa.


Ja Summer jopa leikkasi hieman tukkaansa pois tieltä, ja sai itsensä näyttämään yhä nuorekkaammalta.


Ja Holidayt päättivät rakentaa pienen varaston tavaroille, joille saattoi sitten joskus löytyä käyttöä. Sinne muunmuassa päätyivät Austinin vanha kehto, vihkikaari ja shakkipelilauta. Sinne luultavasti päätyy myös paljon muuta turhaa tavaraa.


Ja Austin olikin aivan väsynyt rankan päivän jälkeen, ja painui nukkumaan uuteen sänkyynsä. Uni tulikin söpöliinille heti.


Austinin ensimmäisenä koulupäivänä isi päätti vähän leikkiä poikansa kanssa, ennen kuin oli hänenkin riennettävä töihin. Austin on ehkä hieman perheen lellikki.


Austin oli hymy huulilla menossa kouluun, vaikka ulkona satoikin vähän.


Ja näin Summerkin pääsi työn makuun pitkästä aikaa.


Ja illalla oli pikkuisten kaksosten synttärit, ja tämännäköisiä namusia tuli:


Tässä Britney. Austinista ei löydy kyllä samaa näköä muualta kuin huulista ja nenästä.


Tosin Charlien kanssa Austinilla ei ollut sen enempää samaa näköä. Keskenään kaksoset olivat melko samannäköisiä.


Tässä meidän aamuvirkku Charlie <3


Ja mitä suloisin pörröpukuinen Britney.


Charliesta tosiaan paljastui salaisia söpöjä puolia, kun poika tähyili kameraan noilla sulosilmillään <3


Että nuo lapset ovat sitten ihania kun ne nukkuvat, eivätkä ole aina huutamassa ruokaa tai vaatimassa huomiota ;P


Yhteishali!


Austin oli ottanut isoveljen roolin vakavasti, ja alkoi opiskella kaikenlaisia taitoja, joita saattoi hyvinkin tarvita vanhempana.


Ja kun kaksoset olivat nukkumassa, oli muun perheen yhteinen ruokahetki.


Oli se Britneykin suloinen <3


Ja yhtäkkiä olikin jo kaksosten synttärit! Ensin kasvoi Britney, joka oli siis myös syntynyt ensimmäisenä.


Ja seuraavaksi oli Charlien vuoro. Britney oli karannut yläkertaan nukkumaan Austinin sänkyyn, sillä oli todella väsynyt.


Ja tällainen pikkunamunen kasvoi Charliesta :D


Ja kun Britney heräsi, hän päätti muuttaa ulkonäköään, ja sai jopa vähän ripsiväriä.


Tällainen tuli yläkerrasta kun remontoin sitä. Britneyn huone on kyllä epäreilun iso (Ja tyhjä koska rahat loppuivat kesken) mutta ei se mitään, sillä pianhan he taas kasvavat.


Ja lasten lähtiessä kouluun, ja Joken lähdettyä töihin oli Summerin aika saada vähän omaa aikaa ja siivota talossa, ja jatkaa ikuisuuden odottanutta taulua.


Ja joku huligaani kävi potkimassa Holidayiden roskista!!


Ja joku sudenriekalekin kävi möyhentämässä maata.. Murrr


Lapset saivat myös keskustella paljon keskenään, vaikka Austin jättikin usein Britneyn ulkopuoliseksi hänen ja Charlien jutuista.


Mtä sinä Austin oikein luet? No jaa, jostainhan nuokin jutut on opittava, selvä hurmurihan sinusta on selvästi kasvamassa.


Ja Charlien yrittäessä seurata tv:stä lastenohjelmia, päätti Jokke laulaista pienen serenadin rakkaalleen. No, ei siinä mitään, Summer oli otettu tästä rakkaudenosoituksesta.


Tosiaan, pojat jopa valtasivat Britneyn huoneen ja aloittivat rajun tyynysodan.




Austin on ihku <3


Ja romantiikan merkit siis jatkuivat vällyjen väliinkin. Tosin mitään plingplingmusiikka ei kuulunut, eikä siis uusia pikkuriiviöitä ole odotettavissa.


Ja illalla oli Austinin aika seistä kynttilöiden edessä ylpeänä. Pian hän siirtyisi seuraavaan elämänvaiheeseen ja saisi hurmata tyttöjä vaikka kuinka paljon.


Tässä meidän komistus sitten on <3


Selvää perijäainesta, ja luultavasti perheen vanhimpana poikana myös perii koko talon jne. Austinin tavoitteena on nautinto, ja hän pitää laihoista meikittäristä, eikä lämpene maskeille.


Tässä Austin pienen muodonmuutoksen jälkeen. Aika hottis <3


Ja rouva Kurjenkaulaankin törmättiin kauppareissulla. Karkuun Austin ennen kuin saat laukusta!


Ja näin Austin on suihkussa...<3 Öh, mitä? Menkää pois nyt on mun katseluvuoro!


Minneköhän Austin oikein soittaa? No, se selviää seuraavassa osassa ;P

Anteeksi vielä jälkikäteen jos on paljon kirjoitusvirheitä..

tiistai, 14. helmikuu 2012

2. Pieni ihme


Jaahas jaahas.. Täällä alettiin näemmä jo luomaan sinappikoneita.. "Vauvantekohomma se on simppeli, siihen tarvitaan vaan..."

Ja eikun lakanat pöllyämään! Ja pieokaisen asettumisen Summerin massuun tunnistamme tietysti vienosta ja herkästä pimpelipompelimusiikista. <3

Lyhyen pelehtimistuokion jälkeen päätti Jokke lähteä Stadiin kiertelemään ja ostamaan vähän tyylikkäämpiä vaatteita..

Miksiköhn Jokke ei näytä kovinkaan tyytyväiseltä ostamiinsa kuteisiin? No, täytyy myöntää että ne näyttävät kyllä jokseenkin kulmikkailta.

Ikävä kyllä Jokke sai tuntea kesäsateiden raivoisan vihan, sillä häneen iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Älä kuole Jokke! Teidän lapsenne ei selviä ilman isää!

No, onneksi selvittiin pelkällä säikähdyksellä, jonka seurauksena Jokke kylläkin laski alleen.. No, kyllä minuakin pelottaisi. Sattumalta myös paikallinen koiraeläin tuli seuraamaan kuinka iso mies pissii maahan. Koiran nimi oli Rambo, joka oli kylläkin vieraillut tontilla jo aikaisemmin.

Käytyään suihkussa ja vaihdettuaan vaatteet, Jokesta kuoriutuikin oikea komistus ;D

Rambo tosin jäi ulos suremaan jatkuvaa vesisadetta ja yksinäisyyttään ;(

Onneksi eläinrakas Summer päätti tulla silittelemään Ramboa. Koira tosin herkkupalan saatuaan luikkelehti omille teilleen, ja jätti Summerin alusvaatteissaan ulos palelemaan. Nyt äkkiä sisälle!

Summer oli juuri saanut nukkutua yöunensa, kunnes häneen iski voimakas pahanolontunne. Ilmoiitelisikohan pikkuinen tällä tavoin tulostaan?

Ja Jokkehan se joutui tietysti siivoamaan, sillä putket olivat jostain syystä päässeet tukkiutumaan.

Iltasella löytyi selityskin pahalle ololle. Summer oli raskaana! Onneksi olkoon Summer!.....Ja Jokke..

Ja koska tiedossa oli jälkikasvua, oli Jokenkin aika ryhdistäytyä ja alkaa kehittää karismataitojaan, jos mieli pitää perheessä kurin ja järjestyksen kun vauva kasvaisi.. Tai mahdollisesti koska Jokke halusi ylennyksen. Jollainhan heidänkin oli elettävä.

Joken olikin taas aika lähteä töihin ansaitsemaan vähän kahisevaa. Vauvantarvikkeet ne maksoivat sitten mansikoita!

Doris Pelkonenko se siinä? No niin, pitihän se arvata, ettei rahan menoa voi estää, mutta onko noita laskuja pakko kantaa melkein joka päivä?

Jokke ja Summer viettivät tottakai myös.. kröhöm.. romanttisia koti-iltoja, eli Jokke tuijotti tyhjää televisioruutua sipsejä mussuttaen, ja Summer yritti kansvattaa luovuuttan, olihan hän sentään jo blogin kirjoittaja, ja yleneminen olisi enemmänkin kuin suotavaa.

Ja mitä kuemmin Summer oli raskaana, sitä enemmän hän hehkui onnellisuutta. (Ja sitä enemmän hän pyöri vähissä vaatteissa)

Awws<3 Ootte työ sitten luttunen pari <3

Ja kun Jokke viimeinkin tajusi että heille tulisi pieni nyytti aivan näinä päivinä, Jokke innostuikin puhelemaan Summerin massulle aivan innoissaan :D

Summer hei, olikohan se niin että raskausaikana ei sais juoda? Ja vaikka saiskin, niin miksi sä juot jos sun naama menee tuolla tavoin ruttuun?

Summer tekee voileipiä, ja Jokke katselee kun ihmiset öhöm.. muhinoi telkkarissa. Ihan normaalia vai?

Ja yöllä seksikkäät alusvaatteet vaihtuivat mummopöksyihin, ja Summerin massu turposi entisestään.

Summer tosiaan näytti suloiselta vauvamasunsa kanssa <3 Mutta mitäköhän asiaa Jokella oli kun hän näytti niin salaperäiseltä?

Ja niin, pitihän se arvata <3 Ne sulomuttoset meni sitten kihloihin! Ja äkkiä papin puheille ennen kun vauva syntyy!

Jokke näytti jotenkin epäuskoiselta katsoessaan taas televisiosta ihmisten peuhaamista. "Eihän nuo ole tosissaan!" Jokke, minkäs ikäinen sinä taas olitkaan?

Jokke sai olla siivoilemmassa Summerin jälkiä sexyissä tiikeripöksyissään ;D

Ja Summer senkun nukkui, nukkui ja söi. No, eikai hänen mitään muuta pitäisi raskausaikana tehdäkään. Varsinkin kun huomenna olisi häät tiedossa.

Aamulla Summer laittoi hiuksena nätisti kiinni ja silitteli iloisena masuaan. "Tänään sinä sitten pääset tänne meidän maailmaamme pikkuinen" -Summer leperteli. "Ylös Jokke, vieraat tulevat ihan kohta!"

Jokke söi vielä aamulla muroja että jaksaisi koko raskaan päivän.


Joken kutsuttua lähes kaikki tuntemansa simit, nämä saapuivat innoissaan paikalle.

Ja näin saapuivat vieraat toisesta suunnasta.

Summer söi vielä juustovoileivän ennekuin lähti ulos vihkikaaren alle Joken seuraksi.

Vaihtaessaan hääpuvun päälle Summerin vauvamasu yhtäkkiä puristui häämekon alle. Joten hoitakaas tämä avioliiton solmiminen ennenkuin Summer tukehtuu ja vauva syntyy etuajassa.

Ovatkohan herrat kateellisia vai näenkö vain minä tuon teennäisen hymyn taakse?

Ja tottakai tuoreelle hääparille nostettiin maljaa. Ikävä kyllä suurin osa vieraista lähti miltei heti. Onneksi häät onnistuivat aivan mahtavasti!

Illalla Summer alkoi tuntea yllättäviä kipuja, ja oli varma että pikkuinen päätti tulla maailmaan juuri nyt.

Jokke tosin ei vaikuttanut kovinkaan hätkähtyneeltä ensimmäisen lapsensa syntymästä.

Onneksi pikku murunen syntyi terveenä ja suloisena <3

Pikkuisella on äitinsä iho ja silmät, sekä isänsä hiukset. Pikkuinen poika sai nimekseen Austin. Ai että on lutumuttuinen vauveliini <3

Yhtäkkiä Jokke vaikuttikin hyvin innostuneelta pienen poikansa syntymästä. "Ai poika tuli? Näytäppäs tännepäin miltä se isin pikku luttumuttunen näyttää?"

Awwssista <3

Jokke sai valmistaa hampurilaisia sillä välin kun Summer lepäili ja piti huolta pikku-Austinista.

Aamulla Summer vaikutti vähän poissaolevalta, sillä Summerin piti kiiruhtaa töihin sillävälin kun Jokke piti huolta Austinista. Jonkunhan se piti leipä kantaa taloon. Vai miten se sanonta meni?


Tässä muuten tähän väliin tämmöinen taloesittely, sillä pitihän sitä vähän taloa suurentaa kun tuli tuota perheenlisäystäkin :)

Ja vielä viimeiset pusut ennenkuin Summer lähti töihin <3 Kyllä se lempi roihusi lapsen tulon jälkeenkin. Tiedä häntä vaikka pian saataisiin taas odottaa perheenlisäystä...

Ja näin Summer lähti töihin, ja oli hieman huolissaan Joken jättämisestä kahdestaan Austinin kanssa.

Ja voi olla että Summerilla olikin hieman aihetta epäillä Joken lapsenhoitotaitoja..

Onneksi Summer tuli pian töistä eikä Joken tarvinnut hoitaa lasta enää yksin.

Pian Jokelle soitettiinkin ja kyseltiin lapsen vointia. "Kyllä kyllä, poika tuli!"

Jokke ja Summer kyllä hoitivat pikku-Austinia vuorotellen, mutta useimmitinen nakki napsahti Summerille, joka perhetavoitteisena hoiti pikkuista mielellään.

Ja näin pikku-Austinille suunniteltiin pikkusisarusta <3

Ja taas Summerille tuli huono olo melko tiuhaan tahtiin..

Ja kuuluihan Summerinkin hoitaa työasioitaan ja alkaa kerätä karismaa.

Ja koska Jokke saisi hoitaa Austinia taas koko päivän, oli Summerin hoidettava Austinia sen aikaa kun Jokke nukkui. Pian kimppakyyti tulisi taas hakemaan Summeria töihin.

Ja tottakai ennenkuin Summer lähti töihin, hän sai taas suudella vessanpönttöä.

Summer näytti kumma kyllä melko onnelliselta lähtiessään töihin, vaikka oli vasta äsken luovuttanut aamiaisensa posliinipöntölle.

Ja alkoihan se Jokkekin oppia lastenhoidon saloja pikkuhiljaa.

Ja äkkiäkös se pikku-Austin kasvoikin jo konttaavaksi riiviöksi. Summer sattui olemaan töissä juuri silloin, mutta Jokkehan olikin perehtynyt lastenhoidon saloihin :D

Ja näin pikku-Austinista kasvoi tämmöinen heviletti <3

Pienen muodonmuutoksen jälkeen Austinista kuoriutui varsin suloinen nappisilmä <3

Ja tähän suloiseen kuvaan päätänkin tämän osan <3 Nähdään taas!

sunnuntai, 12. helmikuu 2012

1. Näinhän se kaikki alkoi

Eli tässä siis Holidayn suvun aloittajasimi, Summer. Siis kyllä, simin nimi on Summer Holiday. Olin todella loisteliaan luovalla tuulella keksiessäni nimeä tälle neitokaiselle. Summerin tavoite on perhe, ja elämänsä suurimpana haaveena on saada 3 riiviötä käymään yliopisto loppuun asti. Ei mikään mahdoton toive sanon minä, tai ei ainakaan pahin mikä mulle on tullut. Mainittakoon vielä että omistan kaikki lisäosat, yhden kamasetin ja naapurustossa on aina kesä, sillä en tosiaan jaksa vuodenaikojen vaihtelua.

Ja tässä siis Summerin mökkelöhökkelöinen jossa hän saa (ainakin vielä vähän aikaa) viettää kylmiä kesäiltojaan. Summerille jäi vähän pääle tuhat simeleonia näiden hankintojen jälkeen, eli johonkin sitä rahaa vielä voisi tuhlata. Mutta katsellaanpas siätiloihin:

Tälläinen pikku kämppä Summerilla on siis asuintilanaan. En tottele kaikkia legacy challengen sääntöjä, eli en käytä pelkkiä Maxisin kamoja, sillä olen sen verran huono vielä legacyn pelaamisessa, että ajattelin helpottaa pelaamistani. 

Pian muuton jälkeen Aamu Mäkinen tuli tuomaan päivän lehden Summerin oven eteen. Summer meni toki tervehtimään tätä nuorta lehdenjakajaa, sillä mitä sitä nyt yksin oikein tekisi pienessä homeisessa kämpässä?

Pian Summer päätti etsiä itselleen töitä, mutta koska sotilaan tai poliisin virka ei niinkään houkutellut, sai Summer töitä toimittajana.

Ikävä kyllä työpäivä alkoi juuri samoihin aikoihin, joten Summerin oli pikimmiten kiiruhdettava töihin.

Mikäköhän Rod Humblea oikein risoi kun hän toi Summerille uuden tietokoneen? No jaa, ehkä ei ole kovin kivaa jaella ilmaisia tietokoneita ympäri kaupunkia..

Summeria tervehtimään tulleet naapuritkin kaikkosivat pian ovelta, kun Summer ei tullut vastaan. No mitä se tyttö nyt töistä ennättäisi naapureitaan tulla kaitsemaan. No onneksi kukaan ei vienyt lehteä tai potkinut roskista..

Ja Daavid Toivakan turvallisella kimppakyydillä saapui Summer kotiinsa. Summer tosin kyllästyi ainaiseen seinien tuijotteluun, ja päätti ottaa suunnakseen Stadissa sijaitsevan Lulun kolmas mieli -baarin. Onkohan tuo Summer nyt hyvä idea? Sinullahan todettiin juuri nuhakuume?

Summer näytti jokseenkin tylsistyneeltä lähtiessään Stadiin. No, eihän pitkän työpäivän jälkeinen bilettäminen ollut mitenkään kovin terveellistä. Joten mitä jos Summer jättäisit ne mehupaukutkin väliin ja keskittyisit vain ja ainoastaan tanssimiseen?

Ja sitä paitsi, paikkahan voi olla täynnä vaikka mitä komistuksia! Kannattaisiko keskittää energiasi söpöjen miesten bongailuun?

DJ:kin pistää selvästi parastaan! Ja eikun joraamaan!

Mitä sinä Summer örvellät? Huomennahan on työpäivä! Vai pitäisiköhän sun vain hioa tanssimuuvejasi?

Kas kas kas, Jokke Liinamaako se siinä? Kimppuun Summer! Kimppuun! Komea mies kello seitsemässä!

Summer tosiaan hallitsi miehet, sillä heillä synkkasi miltei heti, ja Jokke oli ihan mukana kun Summer kertoi vitsejään. "Tiesitsä muuten et sä oot ihan Adam Sandlerin näkönen"

Vaikka välillä en voi kyllä sitten ymmärtää mitä Summer tarkoitti...

(Miksi mulle tulee tästä kuvasta koko ajan semmoinen fiilis, että Summer vilauttaa tissejään, ja Jokke arvostelee neidin rintavarustusta..) Noh, eiköhän siirrytä sitten parketille tanssaamaan, kun kerta Summer on hionut uusimpia muuvejaan!

Noh, pojat pojat. Tehkääs tilaa parkettien partaveitsellekin!

Summerin ilmeestäkin päätellen asento ei ollut mikään maailman mukavin.. Ehkä sinun olisi Summer aika jättää Jokke bailaamaan ja suunnata kotia kohti, alat olla jo sen verran väsynytkin..

No no Summer, kyllä te vielä Adam San.. Eikun siis Joken kanssa tapaatte, luottakaa ikiomaan Amoriinne!

Summerin nuhakuume aiheutti naamanvääntelyoireita. Vai laulatko sinä Summer?

Siis mitä te tölläätte? Mä nukun nyt!

Ja Summer vain nukkui, nukkui ja nukkui..

Aamulla tuttu auto odottikin jo Summeria eikä Summerila ollut mahdollisuutta nukkua sekuntiakaan (eli sim-minuuttiakaan pidempään)

Summerin ollessa töissä, tämmöinen kummallinen heppuli tuli pyörimään Summerin pihamaalla.. No, saahan kuka tahansa tiukoissa trikoissa juoksennella..

Töistä Summer toi ylennyksen (Hän on nyt blogin kirjoittaja) ja tämän miekkosen. Ikävä kyllä Summerin piti lähettää tämä herrsmies kotiinsa, sillä Summer päätti kutsua Adami.. Eikun siis Joken kylään.

Pikaisten tarpeidentäytön jälkeen Summer soittikin jo Jokelle. "Mitä sä kotona nyhjäät? Meillähän oli tosi hauskaa kaupungilla! Tulisitsä meille vähän jatkaa siitä mihin jäätiin?" Ja Jokellahan ei ollut mitään tekosyytä jäädä kotiin.

Summer oli näemmä ehtinyt jo miltei käydä yöpuulle ennen kuin Jokke tuli jäymään. Jokke jopa halasi Summeria tullessaan kylään. Awws <3

"Kato vähä miltä mä näyttäisin jos mul ois vaa yks jalka!" Summer vain tuijotti huumorintajuttoman näköisenä Joken vyötä..

"Siis jos toi sun jalka amputoitais, niin jäishän sulle vielä kaks jalkaa, you know?" Summer laittoi peliin kaiken (vähän) vetovoimansa hurmatakseen Joken. "Sähän voisit tulla tonne mun kämppään vähän, you know?"....Öö..Summer toi taitaa mennä jo vähän yli..

"Joo tota, Summer, mitäs jos nähtäis joskus vähän myöhemmin.. Mulla tais jäädä toi liesi päälle.." Jokke sopersi ja lähti vähin äänin Summerin tontilta. Summer, ei millään pahalla, mutta en millään haluaisi kirjoittaa, että uolit yksin neljntoista kissasi kanssa, joten mitäs jos hoitaisit tuon miesjuttui kunnialla loppuun?

Seuraavana aamuna Summer päätti soittaa Jokelle, jolle hän pahoitteli eilistä käytöstään ja kutsui  Joken kylään. Onneksi Jokke oli ymmärtäväinen ja lupasi tulla käymään.

"Anteeksi eilinen käytökseni Jokke. Oltaisiinko taas ystäviä?"

Tai rakastavaisia?

Tai.. No, rakastavaisia?

Vaiko jopa kämppiksiä? No, ninhän siinä kävi että Jokke muutti Summerin luokse, ja toi mukanaan 13 109 simeleonia, ja pari kallistakin esinettä, joista en nyt ottanutkaan kuvaa. Joken ammattiakaan en nyt muista, mutta yli yhdeksänsadan palkka hänellä oli.

Tässä siis rahoilla rakennettu uusi talo,

Jossa oli mukavasti tilaa, ja rakastavaisille oma makuuhuone.

 

Tähän päätän siis tämän osan, anteeksi muuten kuvien laatu ja määrä, sillä en ole mikään himokuvaaja, ja kaikki kuvat on ihan sikasotkussa sillä en osaa järjestellä niitä mitenkään hyvin.. Toivottavasti seuraavasta osasta tulee selkeämpi. Heippa!